InterRail 2015: Fiiliksiä


Minkälaisia fiiliksiä interreilaaminen on tähän mennessä herättänyt tällaisessa kaverissa, joka haluaa nähdä ja kokea maailmaa mahdollisimman paljon ja täysillä? Takana on nyt pari viikkoa edestakaista sohaamista ympäri eteläistä, itäistä ja keskeistä Eurooppaa ja uskokaa pois, se on todellakin ollut nimensä mukaisesti sitä edestakaista sohaamista! Mutta se ei haittaa. Vapaus suunnata ihan mihin päin tahansa, minne sielu haluaa ja kaipaa, minkä InterRail-passi mahdollistaa, ei velvoita kulkemaan järjestelmällistä reittiä paikasta A paikkaan B. Tietysti se voisi olla järkevää, mutta… :P


Täysin vapaata surffaamista tämäkään ei kuitenkaan ole. Itselläni on 22 päivän passi, jolla voi kulkea rajattomasti, niin paljon kuin ikinä jaksaa ja haluaa. Ukkelilla ja Rossolla on 22 päivän passit, joissa on 10 matkustuspäivää. Passien osto meni vähän siinä kohtaa pieleen, kun olin ensin itse ostanut itselleni tuon continuous-passin ja sen jälkeen ukkeli osti tuon flexipassin (olin kyllä sanonut ukkelille, että ostin sen rajattoman kulkemisen passin, mutta eihän nuo miehet koskaan mitään muista tai kuuntele :P ). Joten nyt mun rajaton passini menee hieman hukkaan, koska olemme kuitenkin koko ajan liikkeellä, mutta pitää seurata koko ajan, että matkakumppaneiden matkustuspäivät riittävät. Rahallisesti continuous-passi oli abouttia satkun enemmän kuin flexipass. 

Bergamo Historic Grand Prix
Se ei kuitenkaan sillä tavalla mua haittaa. Onhan tässä tullut mentyä ja tultua ihan sopivissa määrin. Itse asiassa ei kai enää enempää jaksaisikaan. Junassa on istuttu äkkilaskemalta jo suunnilleen noin 40 tuntia. Se taitaakin olla se reilaamisen pointti. 



Lyhyesti kiteytettynä voisi kai sanoa, että ”ei se päämäärä, vaan se matkustaminen”.


Tähän asti olemme käyneet viidessä maassa ja kymmenessä kaupungissa, joihin tutustuminen on jäänyt vain pintaraapaisuksi. Tietysti sitä tykkäisi tutustua syvällisemminkin kohdekaupunkien elämään, mutta niin kuin jo sanoin; se ei taida olla ihan se reilaamisen idea. Sekään ei ole mua oikeastaan haitannut. Jonkinlaisen kuvan sai toki Italiasta, italialaisista ja heidän elämäntyylistään sen viikon aikana, kun kolusimme läpi neljä kaupunkia, mutta esimerkiksi Itävallan Innsbruckista on vaikea sanoa mitään, tai juuri taakse jääneestä Bratislavasta.


Toisaalta monesta kaupungista on saanut tietynlaisen fiiliksen ja viban, jonka perusteella voi sanoa joko tykkäävänsä tai ei tykkäävänsä kyseisestä paikasta. Se voi tulla ihmisistä, heidän käytöksestään, saamastaan palvelusta, maisemista, ruuasta, ihan mistä vaan. Mutta pätemään en lähtisi siitä, että minkälainen mikäkin kaupunki on ja minkälaisia sen ihmiset ja kulttuuri. Esimerkiksi Bratislavasta jäi tähän mennessä ehkä kivoimmat fiilikset, vaikka tutustuminen jäikin vain siihen, että kävelimme pari tuntia vanhassa kaupungissa ja joimme naurettavan halpaa kaljaa. Junaraiteet kutsuivat jo aamusta, mutta tiedän nyt, että Bratislava (ja Slovakia ylipäänsä) on kaupunki, johon haluan vielä joskus tutustua pitemmän kaavan mukaan.


Junassa istuminen ei haittaa. Toki junamatkamme vaihtoineen Zürichista Bratislavaan oli puuduttava, sellainen suunnilleen kymmenen tunnin rykäys, mutta muuten junassa istuminen on tuntunut kovin kotoisalle. Junan ikkunasta näkee niin paljon: itäisen Itävallan avarat, loputtomiin asti jatkuvat peltoaukeat ja läntisen osan kohti korkeuksia kohoavat vuoret ja kukkaloisteessa kylpevät alppiniityt. Junalla matkustaminen on aina ollut mun mielestä kivaa, joten siinä mielessä tämä reilaaminen on sopinut mulle paremmin kuin hyvin. Jos useiden tuntien junamatkat ja paikallaan kököttäminen ei kuulosta houkuttelevalle, en ehkä reilaamista suosittelisi.



Jos itse junassa istuminen läpi Euroopan on mukavaa ja kokemisen arvoista, kaikki muu sen seurauksena tuleva oheistoiminta panee toisinaan otsasuonen sykkimään ja kovaa. Lippuautomaattien toimimattomuus, bussista myöhästyminen, epävarmuus siitä, onko juna nyt oikeasti menossa oikeaan suuntaan, juna on myöhässä ja kuulutukset tulevat tietysti vain paikallisella kielellä tai äärimmäisen huonosti mongerretulla englannilla (”Ladies and gentlemen, this is aaaa train… thank you for understanding…”. NO SHIT… sarjassamme täysin käsittämättömät kuulutukset junamatkalla), rinkka selässä raahautuminen ja sitä seuraava järkyttävä hikoaminen, paikkalipun ostamatta jättäminen ja sitten istuu koko ajan jonkun toisen paikalla ja mahdollisesti myös väärään junaan/bussiin eksyminen voivat kiristää kenen tahansa hermoja.


Juu, kyllähän mä ennen reissua sanoin, että sellainen matkastressi on vain sellaista kivaa stressiä, mutta okei, voin ottaa sanani osittain takaisin. Toisinaan tuntuu, että tekisi mieli paiskoa ihmisiä päin seiniä, jos jokin menee vikaan. Joskus vain väsyttää niin paljon, että pienetkin vastoinkäymiset (joita normaalisti ei edes vastoinkäymisiksi voisi kutsua) hermostuttavat ja siinä on sitten ukkelin ja Rossonkin fiilikset koetuksella. Yleensä tällaiset hermoromahdukset tai mykkänä nurkassa mököttäminen ovat nopeasti ohimeneviä hetkiä, kun pian taas muistaa, miten kivaa tämä kaiken kaikkiaan on ja että turha murehtiminen on todellakin vain turhaa murehtimista. Alkumatkasta, kun passien käyttö oli vielä aloittelijan kengissä ja yleensäkään eurooppalaisten junien käyttö ja niissä matkustaminen ei ollut tuttua ja turvallista, näitä pimahduksia tuli enemmän. Tosin, nyt pimahduksen saattaa aiheuttaa pelkkä rehellinen väsymys. Yleisesti tässä junamatkustamisessa tuntuu olevan kuitenkin pohjalla melko sama kaava joka maassa, joten ihan randomia kaikki ei kuitenkaan ole eikä ainakaan rakettitiedettä – ainakaan ihan joka kerta :D

Rosso Venetsiassa
Summa summarum. Kyllä tämä on kokemisen arvoista ja mahtavaa ollut ja oikeastaan juuri sellaista kuin kuvittelinkin sen olevan. Jos pientä reissuväsymystä ei oteta huomioon, voisin junailla menemään enemmänkin kuin kolme viikkoa. On tässä meidän Euroopassa kuitenkin niin paljon nähtävää eikä vanhoja kaupunkeja ole koskaan liikaa! Tästäkin huolimatta olemme päättäneet Rosson kanssa tulla koti-Suomeen juhannukseksi. Toivotaan, että mukaamme tarttuu edes pikkuisen tätä eteläistä hellettä ja aurinkoa (Suomessa ei ole kuulemma ollut kauhean kesäiset kelit vielä toistaiseksi)!



Seuraavana kierroksessa Praha, jonka jälkeen meidän kolmen tiemme eroavat hetkeksi. Ukkeli suuntaa Saksaan ja lentää sunnuntaina takaisin Suomeen ja Rosso lähtee Wieniin viikonlopuksi tapaamaan ystäväänsä. Minne minä menen, sitä en tiedä vielä edes itse!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Janoon kuolemisesta

Tie pohjoiseen - Kun jäinen pohjoistuuli soi, itkee myös Saana