Interrail 2015: This is Rome calling

Rooma. Läntisen maailman kehto. Suurvalta, josta kaikki alkoi. Kaupunki, joka on täynnä historiaa ja kulttuuria. Olen aina halunnut matkustaa Roomaan. Nyt olen täällä. Yö pimenee kaupungin yllä. Majoitus on mitä on, mutta pääasia, että on katto pään päällä.


Basilica di Santa Maria Maggiore, rakennettu 352 vuotta ajan laskun alun jälkeen. Melkonen.

Hieman epätodellinen olo. Kun ensimmäisen kerran näin Colosseumin kohoavan sinertävää taivasta vasten edessäni, se tuntui lähinnä hallusinaatiolta. Siinä se nyt oli. Yhtä vaikuttavana ja massiivisena kuin olin kuvista tottunut näkemään. Olihan Colosseum ja Palatino ihmisten valloittama, ahdistava ja selfietikkumiesten riivaama turistirysä, mutta oli siinä silti sitä jotain. Ehkä sitä suuren odotuksen täyttymystä. Historia. Siinä se oli. Tuntuu kummalliselta edes todeta ääneen olevansa Roomassa.


Roomaan pääseminen ei ollut ihan niin iisi nakki kuin olimme kuvitelleet. Vielä sunnuntai-iltana istuimme huolettomina Bergamon lämpimässä illassa margaritoja juoden ja suunnittelimme lähtevämme maanantaiaamuna junalla Milanon kautta Roomaan. Meillä ei ollut muuta suunnitelmaa kuin olla viimeistään kello kaksi Rooman lentokentällä siskontyttöäni vastassa.

Takaisin Bonsy Boussa tajusimme, miten onnettomasti Bergamosta kulkisi (reilipassin kattavia) junavuoroja Milanoon tai ylipäänsä mihinkään, ja että ne kerrat, kun ne kulkisivat, olisivat aivan liian vääriin aikoihin. Siinä sitten arvottiin pinna kireänä erilaisia vaihtoehtoja kaiken maailman linja-autoista sun muista, kunnes meillä oli valmis suunnitelma koossa.

Yhdeksältä aamulla olimme junassa Bergamosta kohti Milanoa (reilipassi ei jostain syystä kattanut juuri sitä matkaa, mutta hintaa junalipulle tuli vain vaivaiset 5,50e). Suunnitelma oli selkeä ja mielestämme pettämätön. Olimme suunnitelleet aikataulun täydellisesti. No, Milanossa myöhästyimme ensimmäisestä junasta. Seuraava olisi lähtenyt vartin päästä, mutta se oli buukattu täyteen. Odottelimme tunnin Milanon rautatieasemalla seuraavaa Roomaan lähtevää junaa, jonka tiesimme jo valmiiksi myöhästyvän siitä kello kahdesta, jolloin olimme luvanneet olla Roosaa Fiumicinon kentällä vastassa.

Junamatka Milanosta Roomaan kesti rapiat kolme tuntia. Se oli rasittava junamatka. Bolognasta Roomaan raiteet kulkivat ehkä miljoonasta tunnelista ja ehkä miljoona kertaa, siis joka kerta, mun korvat menivät lukkoon. Tunnelit on ihan buu.

Kun saimme noukittua Roosan Fiumicinosta, löydettyämme tämän kummallisen majapaikkamme B&T Roomsin, johon päästäkseen pitää avata neljä eri lukkoa, ja syötyämme lähiravintolassa kello kuusi illalla päivän ensimmäisen aterian, pääsimme viimein maistamaan Roomaa. Sitten kaikki matkustamisen aiheuttama stressi olikin jo muisto vain.



Il Vittoriano. Sarjassamme "kyl teil on kaikkee!".

Rooma. Olin tietysti odottanut, että kaikki täällä esikaupunkeja myöten olisi jollain tapaa vanhoja ja antiikkisia. Se oli sellainen mielikuva, joka mulla on ollut, vaikka olenkin tiedostanut, ettei se pidä paikkansa, ja että antiikin ajoista täällä on säilynyt vain muutamia rakennuksia. Mielikuva on verrattavissa hieman siihen kuvitelmaan, joka mulla oli Afrikasta ennen sinne matkustamista, vaikka hyvin tiesinkin, ettei se pidä ollenkaan paikkansa.

Mulla on maailman paskin nettiyhteys käytössä, joten kuvia Roomasta lisää sitten, kun netti suostuu toimimaan. Eli kenties vasta seuraavassa kaupungissa tai maassa what ever.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut