Aamu se alkoi hienosti. Greta ilmoitti illalla lähtevänsä kouluun 8:30, eli half past eight, right? No meitsi veti onnellisena sikeitä puoli kahdeksaan ja juuri, kun kello oli soittanut ja mä olin noussut tukka pystyssä sängystä, niin Greta koputtaa ovelle, että noniin, let's go. Sitten se hämäänty, kun olinkin vielä yökkärissä. Olin vaan, että öö, nytkö pitäs olla jo menossa. No eihän siinä sillei mitään. Oisinhan mä voinut Gretalta illalla varmistaa, että tarkottiko se varmaan puoli yhdeksää vai mitä, kun tuo Gretan (ja varmaan muidenkin saksalaisnuorten) englanti ei ole ihan samalla tasolla kuin esim. oma. Tuntuu tyhmälle sanoo näin, mutta minkäs teet, kun niinhän se vaan on.
No mutta anyways, Gretan piti mennä kahdeksaan kouluun ja se neuvo mulle nopeesti ennen lähtöä, että millä bussilla mä pääsen lähelle. Ei siinä, eilenhän mä uhosin, että tänään mä opettelen sen bussin käytön! Ei kerennyt paljon jänskättää sitä, kun piti heti aamupalan jälkeen rynnistää tonne Südbahnhofin bussipysäkille. Oli sen verran kiire, että juomapullo ja eväät jäi tekemättä.
Mutta turhaa mä sitä kyllä olisin jännittänytkin. Eipä siinä mitään ihmeellistä ollut, hieman eri käytäntö kuin Suomessa. Yhden bussimatkan aikana tein sen verran havaintoja, että bussi pysähtyy joka pysäkillä, vaikka ketään ei jäisi kyydistä tai nousisi kyytiin. Lisäksi tulee vähän sellanen junamainen olo, kun pysäkin nimi aina kuulutetaan. Mutta toisaalta ihan hyvä, ei voi tämmönen Riinakaan kamalasti ajaa pysäkin ohi ;D Niin, ja kyytiin voi nousta takaovestakin, jos on vaikka kuukausilippu. Joskus kuulemma bussissa kiertää sellanen tarkastaja (inspector, hahaa, tuli mieleen Mennään bussilla -sarja!), joka sitten tarkastaa ne liput, luonnollisesti. Kuinkahan moni noissa huijaa? Siis, että ne vaan nousee kyytiin ilman, että niillä mitään lippua olis... kuinkahan usein ne tarkastajat siellä lymyää. Ei sillä, että mä olisin ilman lippua matkustamassa. Se olis aika mun luonnon vastainen teko.
Jeppajee. Koulussa oli taas melko aktiivista toimintaa. Ekalla tunnilla me mentiin sellaseen juhlasaliin ja mä sain osallistua myös, kun opettaja laittoin opiskelijat kirmailemaan ympäriinsä. Kyseessä oli vissiin jonkinsortin kontaktin ottamiskurssi (?). Oli aika outoa olla niiden ihmisten mukana hyppelehtimässä, vaikka en mä kyllä paljoa hypellyt... huomas taas, että vieraammassa seurassa sitä on vähän varautunut eikä oikein halua päästellä ihan täydellä teholla, vaikka kuinka haluais ja ois kivaa. En vaan voinut olla ajattelematta, että no mitähän noikin nyt musta ajattelee. Vaikka tuskin ne olis ajatelleet yhtään mitään.
Michael Jacksonin tahdissa hyppelemisestä siirryttiin sitten kitaratunnille. Kaikki vaan tempas yhtäkkiä kitarat esiin ja alko opetteleen lastenlauluja. Puukäsitöitä, leikkejä, kitaratunteja... kuulostaa ihan ala-asteelle! Toisaalta kyllä ymmärrän juuri nämä tunnit, joilla ollaan aktiivisia ja tehdään kaikkea muuta kuin istutaan vaan ja kirjoitetaan, mutta toisaalta... kun se on niin erilaista kuin Suomessa. Mä en oikein tiedä, että mitä mä ajattelen koko touhusta. Toisaalta... mut toisaalta... nojoo. Back in business, kitaratunneilla Greta antoi mullekin jostain kaapista kitaran ja sano, että nyt soitetaan! Olin, että okei... höhö, muutamilla soinnuilla opettelin soittaan sellasen saksalaisen pikku lastenlaulun; en muista enää edes sen nimeä... esitin sen sitten Gretan ja muutaman muun tytön kanssa lopulle luokalle.
Koulun jälkeen ajeltiin Gretan kanssa tonne keskustaan ostaan mulle kuukausilippua bussiin. No eihän se nyt tietenkään hoitunut yhdellä käynnillä... jotta mä saisin alennuksen siitä lipusta, lomakkeeseen piti tulla päiväkodin tietoja ja leima. Olin jo aiemmin sanonut Gretalle, että jos lipun hakemisessa menee kauan, niin voin kyllä ajella sitten bussilla takas kotiin, Gretalla kun oli siinä jotain menoa vähän myöhemmin. No sittenhän Greta ilmoitti vaan, että mennään nyt hakeen ne tiedot sieltä päiväkodilta, mihin oot menossa, ja samalla se näyttää ne bussipysäkit ja niin päin pois. Kysyin ihan kauhistuneena jo, että are you sure, is it ok, if you have hurry... mutta tyttö vakuutti, että homma oli ihan ok. Tunsin hetken aikaa huonoa omaatuntoa...
... ja se muuttui hetkessä pelkkään puhtaaseen kauhuun. Päiväkodilla nimittäin tajusin, että mä tulen olemaan todella kusessa siellä. Kun päästiin päiväkodin portista sisään, vastaan rynnisti miljoona lasta, jotka kaikki huusivat yhtäaikaa aivan innoissaan jotain ja mulla ei ollut hajuakaan, että mitä! Sillä hetkellä oli sellanen fiilis, että kotiin Suomeen ja äkkiä! Se mun saksan puhuminen... huoh. Tää harjottelu tuntuu jo nyt tuhoon tuomitulta. Uskomattoman paska fiilis tällä hetkellä sen suhteen... ja huomenna vaan sinne niiden lasten sekaan. Ens yönä ei varmaan paljon uni maita. Päällimmäinen ajatus tuosta harjottelusta on se, että kaikki menee päin persettä, ja ihan vaan siks, etten mä osaa saksaa kunnolla ja etenkin siks, etten mä tule ikinä ymmärtämään mitä ne lapset multa haluaa! Argh!
Niinkuin arvelinkin, stressin taso nousee tänään, ja huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!