Se voi olla hyvin pitkälti niin, että mulla sekoo kuuppa tän saksankielen kanssa. Olin tänään taas Gretan mukana koululla seuraten Gretaa kuin koira ja korviin tulvi setsemän tuntia putkeen sitä schhhhhrrr:tä (meinaan se saksan tyypillinen tyyli lausua sanoja). Ymmärsin kyllä juttuja sieltä täältä taas, sanoja sieltä ja joitain lyhyitä ja yksinkertaisia lauseita täältä, mutta herranjestas miten rankkaa se voi olla! Kun seitsemän tuntia ponnistat mieles täysillä johonkin, josta et oikeasti voi saada selvää ja jota et voi vaan ymmärtää täysin, niin voisin vaikka vannoa, että väsymys, joka siitä seuraa, on samaa sarjaa sen kanssa kuin olisi päivän ollut kaupungilla shoppailemassa! Ja kaikki naiset ja homot ainakin tietää, että shoppailupäivän jälkeen on muuten olo tosi väsynyt! Uskomaton energiavaje nyt, ja niin oli eilenkin, samaisesta syystä.
Ärsyttää kyllä taasen. Tällä kertaa ärsyttää, kun en tänään jaksanut mennä opetteleen noitten bussien käyttöä. Lupasin itelleni huomenna iltapäivällä ainakin opetella kulkemaan tonne keskustaan. Sinne olis kyllä varmaan lyhyt kävelymatkakin. Mutta päiväkodille mennessä matka onkin jo pitempi ja mun pitää ainakin kerran vaihtaa bussia ja se mua kyllä vähän jännittää. Yleensäkin se, että löydänkö mä koko päiväkotia... taitaa olla huomenna Marburgin kaduilla hyvinhyvin eksyneen ja epävarman oloinen Riina!
Koko toi bussihomma on painanut mua tässä jo pari päivää. Mikä kuulostaa varmaan tosi typerälle. Nyt, kun tää arki täällä perheessä sujuu ongelmitta; uskallan mennä jääkaapille just ja just silloin kun on nälkä ja tupakille silloin kun tupakituttaa ja kun englantikaan ei tuota enää mitään ongelmia, niin ehdin jo sukeltaa sellaseen helpotuksen tunteeseen siitä, ettei tarvi stressata rnää mistään. Kaikki menee nyt omalla painollaan ja jotenkin luonnollisesti.
Mutta sitten on kuitenkin tää bussilla kulkemisen opettelu, mikä välittömästi tuo sen stressin takaisin, puhumattakaan, että se itse harjoittelu on vasta edessä! Mä voin jotenkin vaan kuvitella, minkälainen liskojen yö mulle tulee keskiviikon ja torstain välisestä yöstä, kun pelottaa niin saakelisti taas uudet kuviot. Ensin bussimatka ja vielä bussinvaihto siinä samassa ja sitten uudet ihmiset, LAPSET, ja se inhottava totuus, että mun on pakko alkaa puhua sitä saksaa...
Ei siinä, musta olis aivan mahtava osata puhua saksaa. Mutta kun ihminen on tämmönen, mikä mä olen, niin se ei olekaan ihan yhtä yksinkertaista. Tai olishan se oppiminen yksinkertaista. Sanois ihmisille, että mulle saa puhua ainoastaan saksaa ja se, että mä itsekin puhuisin sitä. Vaikka menis kuinka persiilleen ja vaikka olis kuinka hidasta sönkötystä. Mutta niinhän sitä oppis! Mä toivon, että pelkuri, joka ei uskalla puhua saksaa, häipyy musta, kun harjottelu alkaa. Todella toivon sitä.
Tänään on ollut muuten mukava ja ihan mielenkiintoinenkin päivä. Saksalaiset kyllä tuntuu tosi ystävällisiltä, ainakin sen perusteella, mitä nyt olen heitä tässä kerennyt tapaamaan. Esimerkiksi nämä Gretan luokkakaverit on tosi mukavia. Tänäänkin olin luokan mukana Marburgin uimahallilla, kun kahdella luokan tytöllä oli jokin vauvauintipresentaatio siellä. Istuskelin esityksen jälkeen kahviossa, jossa luokan oli määrä vielä kokoontua ja tyttöjen piti kertoa hieman teoriaa. Pukuhuoneista tuli ensin tämä tyttö, jonka nimeä mä en muista, ja Michel, joiden kanssa mä en ollut edes puhunut koskaan mitään. Ei siinä, tyttö vinkkas mulle, että lähde messiin tupakille. Ja niin mä menin. Jotenkin tuli sellanen fiilis, että ei ehkä Suomessa kävis aina ihan näin. Luokkaan tulee joku randomi ulkkis ja sitä pyydetään heti tupakalla mukaan? I don't think so!
Toisaalta koulu on melko samanoloinen kuin omakin koulu Tampereella. Kolme eroavaisuutta mä kyllä kuitenkin löydän heti ja niistä kaksi on Saksan suuntaan paljon positiivisempia.
Ensinnäkin, kouluhan siis ei ole vastaava lähihoitajakoulu, vaan siellä opiskelee näitä Saksan restonomeja jne, niin kuin taisin jo aikaisemmin jossain mainita. Toisekseen, koulussa ei ole kävellyt vastaan vielä yhtään ainutta teiniä! Ja tarkoitan nyt teinillä sellaista, jolla on kamala maski naamalla, luulee leggingsejä ihan oikeiksi housuiksi ja jaloissa kymmenen sentin piikkikorot! Kolmannekseen, täällä on ihan sikakivoja kursseja! Meinaan nyt sitä, että jos meidän koulussa kirjotetaan paljon powerpointteja, niin täällä kyllä paljon tehdään ihan oikeasti jotain konkreettista. Aamulla olin mukana puukäsityötunnilla ja opettaja kertoi, että kädentaitokursseja on siksi paljon, että opiskelijat voisivat jotenkin samaistua lasten oppimiseen ja ideointiin ja jotain. Mikä on ihan loogista minun mielestä. Voi kun meidänkin koulussa voisi tehdä kaikkea tollasta jännää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!