Tässä vaiheessahan yleensä pitäs olla innoissaan ja kirjottaa jo listaa kaikista niistä übertärkeistä tavaroista, joita ei vaan saa unohtaa reissusta. Kaikki on reilassa. Talon tytär tulee mua yömyöhällä Marburgin rautatieasemalle vastaan, ensimmäisien päivien ohjelma lukkoon lyötynä, läksiäiset sovittuna, uusi ihana ja komea neonvihreä matkalaukku ostettuna, uudet kengät ja kaikki. SITTEN JOKIN P****LEEN TULIVUORI alkaa syöstä Islannissa tuhkaa taivaalle, että ilmatilat varmasti suljetaan, lennot perutaan ja ihmisiä ketuttaa! Ihan uskomaton stressi, ihan oikeasti.
Mä en saa tätä nyt ollenkaan mielestäni. Pitäskö tässä alkaa oikeasti varautumaan uuden menolipun ostoon, tällä kertaa laivaan? Kyllä oli Jämsässä Pajalan tädit tänään kovilla, kun meikäläinen hermostuksissaan siellä yritti löytää kunnon kenkiä. Eihän sekään mitenkään asiaa auttanut, että edellinen ilta, meidän omat pikkuläksiäiset Annan kanssa Jämsän yössä venähti aamutunneille. Ainiin, muistaakseni myös tämä mun Suomen ohjaava opettajakin on lomalla jossain Pohjois-Amerikassa. Millähän sekin sieltä rientää mua auttamaan mun stressin kanssa, jos Atlantin ylikään ei saa lentää?!
Mutta mä en oikeasti ala! Mä olen niin odottanut tätä! Musta ei edes tunnu siltä, että mä olisin menossa työharjotteluun sinne Saksaan. Musta tuntuu, että mä vaan olen menossa viideks viikoks lomailemaan sinne! Tottakai mä työharjotteluni hoidan, mutta sanotaan näin, että puolet reissun tarkotuksesta on pelkkää arjesta selviytymistä, uusiin ihmisiin tutustumista, kulttuuriin tutustumista, kielen oppimista...
Pirustihan tässä alkaa jänskättämään. Ja tarkotan nyt sitä itse matkaa. Tulivuorihommat ja lentojen peruuntuminen jänskättää jo nekin ihan tarpeeks. Mutta itse matka. Enpä ole ennen eläissäni matkustanut ulkomailla yksin bussilla tai junalla. Se tulee olemaan ihan järkyttävää säätämistä, kun meitsi alkaa siellä etsimään bussia Frankfurtiin ja junaa Marburgiin. Siinä tilanteessa ei kuitenkaan ole sitten muita vaihtoehtoja kuin pelkkä selviytyminen. Pakkohan se on.
Nyt sitten vain toivotaan, että pohjoisessa tulivuori vähän edes rauhoittuu, ettei sitä lentolippua todella tarvitse vaihtaa laivalippuun. Kaiken tän muun hässäkän keskellä ei olis enää innostusta lähteä sitä suunnittelemaan. Aikaa on tässä vaiheessa ainoastaan pakkaamiseen ja kouluhommien viimeistelyyn. Mutta kaikki energia menee tällä hetkellä melkeinpä tuon tuhkan leviämisen seuraamiseen. Toivotaan, että kaikki käy hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!