Ensimmäinen päivä päiväkodilla... hmm. Mitäpä siitä sanomaan. Meni paremmin, mitä ehdin jo panikoida. Silti en välttynyt tyhmiltä tilanteilta.
Lapset oli tosi mukavia ja avoimia, vaikka hirveetä mellettä pitivätkin. Multa on kysytty päivän aikana varmaan kakskytseittemän kertaa wer bist du? tai wie heisst du?. Ei siinä, lapsille oli jotenkin paljon helpompaa koittaa sitä saksaa sönköttää kuin aikuisille. Kai siihen vaikuttaa jotenkin sitten se, ettei ne lapsetkaan osaa välttämättä puhua niin hyvin. Maahanmuuttajalapsia oli kanssa jonkun verran ja ohjaaja, tämä Dagmar, kertoikin, että on joitakin lapsia, jotka ei puhu saksaa ollenkaan. Joten mä oon vähän niinkun niitten kanssa samalla lähtöviivalla :D
Pari pientä mokaa kävi kielen kanssa. Mitäköhän olisin siinä yhdelle lapselle yrittänyt saksaksi selvittää, tyyliin jotain was möchtest du trinken, niin puolet sanoista meni englanniks. Lapsi vaan tuijotti isoilla silmillään monttu auki, että häh! :D Mutta mä uskon, että viikon päästä oon jo paljon parempi puhumaan saksaa. Ehkä jopa aikuisille. No ei nyt sentään...
Mutta ainakin ne lapset puhuu ihanan yksinkertaisia lauseita. Vaikka ei kyllä aina. Tuntu kauheen ikävälle, kun joku lapsi tuli puhumaan jotain ja kun ei millään meinannut saada selvää, mitä tämä yritti sanoa. Kirjottelin tonne koulun moodleen Suomen opettajalle ensimmäisen viikon tavoitteita ja laitoin sinnekin, että kunhan nyt oppii ensin päivärytmin ja käytännöt ja saa enemmän tai vähemmän kontaktia lapsiin, niin se on hyvä. Sitten voikin alkaa jo miettimään vähän haastavampia juttuja. Ja tuo viisi tuntia näin alkuun työaikaan on just sopiva. Enempi vois uuvuttaa jo liikaa. Kuitenkin kaikkea uutta. Oonkin ollut tänään taas ihan poikki.
Ohjaaja on tosi kiva ja näyttää siltä, että tullaan juttuun ihan hyvin. Sanoin sille, että mulle voi kyllä puhua saksaa, jos puhuu tosi hitaasti. Kun kuuntelee saksankielistä keskustelua, niin tuntuu, että kaikilla on siinä puhuessaan kauhee kiire jonnekin ja sanoja vaan vyöryy sieltä suusta ja se on se syy, miks mä en ihan pysy aina mukana. Voisin ymmärtää paljon enemmän, jos ihmiset puhuisivat silllleeeeeeen toooooosi hiitaaaaaaaassti. Mutta, kun Riina olen luonteeltani, niin en voinut olla miettimättä sitä, että onko se nyt yhtään reilua pyytää sellasta niiltä. Se, että mä haluan oppia saksaa tarkoittaa kyllä melkein sitä, että mä tarviin hidastetun version kaikesta mitä mulle puhutaan. Ja tottakai sillon asian selvittämiseen menee enemmän aikaa. Toisaalta, jos joku täällä mun haluaa oppivan saksaa, niin... pakkohan niiden on puhua selkeästi artikuloiden hitaasti. Ohjaajakin oli innoissaan, kun sanoin, että mä tosiaan haluan oppia kieltä.
Tää kielijuttu tuntuu olevan mulle iso asia, kun oon varmaan joka päivä siitä avautunut tänne. Mut ehkä se onkin oikeastaan isoin juttu tässä koko reissussa. Sen lisäks, että mä olen täällä viisi viikkoa ja ihan yksin... tällä hetkellä pääasia on kuitenkin se, etten mä ihan kussu tota työharjoittelun alkua (voisin lyödä vaikka vetoa, että tämä ihan suht tyytyväinen fiilis katoaa huomenna, kun tapahtuu jotain kamalaa!). Ihan hyvillä mielin olen huomenna menossa takaisin, vaikka aamusin onkin ollut jotenkin tosi vaikea herätä. Ihan kuin ois jättimäinen jetlag kokoajan päällä, vaikka tää nyt olekaan kun tunnin jäljessä. Mutta kyllähän sitä energiaa kuluu päivittäin tosi paljon, että kai sitä ois pitemmät yöunetkin tarpeen.
Tiesin muuten heti tänäaamuna ensimmäisen tunnin aikana, kenestä teen tuon kuntoutussuunnitelman. Tässä mun harjoittelupaikassa, en kyllä tiedä voiko puhua mistään kuntoutussuunnitelmasta. Mutta kuitenkin, siinä mun ryhmässä, Leijonissa, oli heti yks sellanen poika, joka sai mun huomion kiinnittymään itseensä. Se oli jotenkin kauheen sulonen ja koko ajan kauheen tosissaan puhuessaan. Se oli myös ensimmäisiä, joka tuli kysymään multa, että kuka mä olen. Mutta, teki sen englanniksi! Myöhemmin kuulin ohjaajan puhuvan jotain siitä, että kyseinen poika olisi kotoisin Jenkeistä. Mutta pojan nimeä mä en vaan vielä tiedä. Saas nähdä minkälainen kauhukakara siitä paljastuu...
Mulla on nyt jotenkin niin paljon asiaa ja kamala väsy, että pakko kai palata huomenna astialle tämän harjoittelupaikan osalta. Mä olen jotenkin ollut koko illan ihan ihme horteessa. Ja vaikka mitään ei olisi jaksanut tehdä, tuntu, että on kauheen tylsää. Sitten se alko jossain vaiheessa vähän ketuttaakin. Illan ainut ilo oli tuo Daisy of Love, johon nyt oon sen verran koukuttunut, että oon jo melkein katsonut kaikki jaksot. Ihme akka kyllä se Daisy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!